liity jaseneksi

LIITY JÄSENEKSI >>


Olemme facebookissa

Facebook -yhteisö
pienten lasten
vanhemmille >>

Facebook -yhteisö
isompien lasten
vanhemmille >>

Neuvolasivusto >>

Yhteystiedot:
info@refluksilapset.fi

 

Sivuston tekstit eivät korvaa lääkärin antamia neuvoja ja hoitoja, käänny tarvittaessa hoitohenkilökunnan puoleen.

 

 

   

 

Meidän tarina - Vuosi valvomista


Vuosi valvomista

Kunpa joku olisi sanonut vauvavuoden aikana, että kyllä elämä vielä helpottuu. Kukaan ei uskaltanut sanoa sellaista, emmekä itsekään väsyneinä uskoneet, että saisimme vielä joskus nukkua. Se aika kuitenkin koitti. Vauvavuoden vihdoin loputtua.


Päiväunet, tasan 30 minuuttia

Pieni poikamme syntyi kovien pakkasten aikaan. Jo synnytyksen jälkeen ihmettelimme, että itkeepä pikkukaveri pitkään, jotenkin liian pitkään. Poikaa oli vaikea saada rauhoittumaan.

Sama toistui useasti pojan ensimmäisen kevään aikana. Jo kuukauden ikäisen lapsen kanssa neuvolassa ollessamme kerroimme, että poika itkee selvästikin mahakipuja. Ohjeeksi saimme vaihtaa d-vitamiinia.

Seuraavalla kerralla puhuimme taas, että poika ei halua olla kuin pystyasennossa. Että nukkuu vain 11-12 tuntia vuorokaudessa. Että nukkuu päivisin tasan 30 minuutin pätkissä. Että ei meinaa millään nukahtaa; nukutukset saattoivat kestää pari tuntia. Että kakka (jos ylipäänsä kakkaa) on usein vihreää ja kärsii ihottumasta. Että välillä tulee paljon puklautuksia, välillä taas ei lainkaan. Pahinta oli kuitenkin pojan kipukohtaukset: pieni saattoi huutaa puolitoista tuntia maha karrella kipujaan. Tällä kertaa saimme vastauksen, että meidän lapsella saattaa olla vaikea temperamentti.

Meidän tilannetta ei kovin moni muukaan tajunnut. Saimme hurjan paljon vinkkejä vuoden aikana, kuinka lapsi nukutetaan. Ymmärsimme myös, että esikoisen vanhemmat ovat aina esikoisen vanhempia: hiukan liian helposti hermostuvia. Eräs lääkäri sanoi: ”Kai te tiedätte, että lapset alkavat nukkua kolmen vuoden iässä.”


Imetysdieetti, ph-rekisteröinti ja vastauksia

Veimme viimein neljän kuukauden ikäisen poikamme allergialääkärille. Lääkärille menoa oli suositellut ystäväni, joka itse taisteli aikanaan allergioiden kanssa. Hän kiinnitti huomiota lapsemme huonoon uneen ja pohti, mistä se oikein on merkki. Allergialääkärimme puhui samaa: ”Kyllä lapset nukkuvat.” Se oli meille helpotus: emme olleet turhaan ihmetelleet tätä kaikkea.

Tuon lääkärikäynnin seurauksena meillä alkoi imetysdieetti. Maito, soija, kananmunat ja viljat katosivat imettävän äidin ruokalistalta. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut tosihyvä mennä heti ravintoterapeutille kuulemaan, mitä nyt sitten syödään.

Ruokavalio toi sen muutoksen, että poika alkoi nukkua tunnin pidempään vuorokaudessa. Pahinta olivat kuitenkin edelleen kipukohtaukset. Kun lapsi itkee, raivoaa ja huutaa sylissä tunnin, ja et voi kuin kanniskella, ei tule valtavaa onnistumisen kokemusta vanhempana.

Aloimme pikkuhiljaa huomata, että aina kun imettävä äiti syö jotain hapanta, alkaa huuto. Ananas, paprika, puolukkamehu, viinirypäleet; ne ”syövyttivät” pienen miehen mahaa. Pääsimmekin ruokatorven ph-rekisteröintiin, kun poika oli puolivuotias. Tulos oli hyvin yksiselitteinen: ”Erittäin runsasta ja pitkäkestoista refluksointia läpi vuorokauden makuulla ollessa. Ilmeisesti herääkin usein refluksiin.”

Siinä se oli. Vastaus. Vielä meille ei kuitenkaan kukaan osannut sanoa refluksin ja ruoka-aineiden yhteyttä. Kävimme kahdella eri lääkärillä: toinen hoiti refluksia, toinen allergiaepäilyksiä. Me emme osanneet varmaan edes pyytää vastauksia. Ainut ajatus oli, että antakaa meidän viimein nukkua. Tähän asti poika oli herännyt koko elämänsä ajan 6-20 kertaa joka ainut yö. Ja ainut, millä pojan sai uneen, oli äidinmaito. Kahden kuukauden lääkekokeilujen jälkeen toiveeseemme vastattiin: poika ei enää herännyt kuin kahdesti yöllä.


Loppusuoran taistelut

Kun olimme saaneet diagnoosin refluksista, alkoivat imetysdieetin purkuyritykset. Viljakokeilut olivat hyvin selkeitä: pojan oireet palasivat samantien: kitinää, ärtyneisyyttä, mahakipuja ja superhuonoa nukkumista.

Maidon kohdalla kokeilu oli vaikeampaa. Poika ei suostunut millään tavoin juomaan tuttipullosta, niinpä maitokokeilu tapahtui pipetin avulla. Emme saaneet poikaa juomaan niin paljon maitoa kuin olisi pitänyt saada, jotta altistus olisi onnistunut. Niinpä saimme tuloksen, että maitoa saa juoda. Niinpä vedin monen kuukauden edestä maitosuklaata ja jugurttia.

Poikakin sai maistaa; sillä seurauksella, että poika alkoi jälleen huutaa tuntikausia. Tällä kerralla hän osasi jo itsekin pidellä mahaa, ja osoittaa sillä tavalla, missä sattuu. Pojan oireita olivat nyt myös astmaattinen hengitys: konttaava kaveri ”vinkui”. Hän alkoi myös pyöritellä päätään ja hieroa silmiään.

Tässä kohdin vaihdoimme lääkäriä, ja saimme vihdoin kuulla, että meillä refluksi ja allergiat kuuluvat yhteen. Pojan ollessa yksivuotias selvisi vielä, että hän kärsii siitepölykaudesta: opimme ristiinreagoinnin salaisuuksista. Tällä kertaa osasimme jo nopeasti ruveta jättämään ruoka-aineita ja helpottamaan oireita.

Ja lopulta koitti se päivä, kun ajattelimme, että meillä alkaa oikeasti olla tosihelppoa. Silloin lapsi oli puolitoistavuotias. Ei haitannut, vaikka söimme koko perhe mahdollisimman paljon samaa ruokaa kuin poika: eli noin 15 ruoka-aineen joukosta. Ei haitannut, että poika sai neljä kertaa päivässä lääkettä, kunhan se vaan auttoi. Ei haitannut enää, että koko vauvavuosi oli yhtä pimeää putkea, josta en paljon muistanut. Olimme kuitenkin selvinneet.

Huonoina päivinä syyllistymme: miksemme osanneet itse löytää enemmän tietoa? Olisimmeko voinut vähentää pojan huonoimman kauden pituutta? Millainen mielikuva pojalle jäi maailmasta ensimmäisten kuukausien aikana? Pojan pituus- ja painokasvu hyytyivät lisäksi vauvavuonna, eivätkä ole vieläkään palautunut. Huonoina hetkinä ainainen ruoka-aineiden kokeilu ottaa myös koville.

Hyvänä päivänä muistamme, että teimme parhaamme. Se riittää.

Takaisin Meidän tarina -pääsivulle>>