Yhteystiedot:
info@refluksilapset.fi

Refluksilapset ry:n kotisivut:
www.refluksilapset.fi

   

 

Ruokavalion merkitys

  • Toimiva ruokavalio on tärkeä osa refluksin hoitoa. Joillekin lapsille saavutetaan oireettomuus sopivan ruokavalion avulla. Toiset saattavat tarvita lisäksi esimerkiksi lääkehoitoa kausittain tai jatkuvammin.

  • Eri ruoka-aineet voivat aiheuttaa tai pahentaa refluksia, mutta yleispäteviä ohjeita on mahdoton antaa. Käytännössä jokainen reagoi yksilöllisesti eri ruoka-aineisiin.

  • Refluksi voi myös olla allerginen oire. Tällöin refluksin takana voikin olla tuiki tavallinen ruoka-aine, esim. lehmänmaito tai vehnä. Refluksi allergiaoireena voi johtua mistä tahansa ruoka-aineesta mille lapsi on herkistynyt.

  • Samalla lapsella voi olla sekä välitöntä refluksia syömisen yhteydessä, että viiveellä ilmestyvää refluksia.

  • Maidonsakeuttajaa kannattaa kokeilla ja kiinteitä ruokia voi aloittaa aikaistetusti ohjeen mukaan, jos esimerkiksi ruoka-aineallergioista johtuvaa estettä tälle ei ole.

  • Isomman lapsen kohdalla ns. sormiruokailusta saattaa olla apua, mutta on muistettava, että toisille karkea ruoka voi pahentaa refluksioireilua.
    Isomman lapsen kohdalla liian suuret annokset tai liian pitkät ruokavälit voivat pahentaa oireilua. Vatsaa ei kannata päästää liian tyhjäksi, mutta toisaalta ei myöskään liian täyteen.
 

 

Ruoka-aineet aiheuttavat tai pahentavat refluksia eri syistä:

  • Proteiinipitoinen ruoka, esim. liha, lisää sulkijalihaksen pitävyyttä, ja rasvainen ruoka alentaa sitä.

  • Ruoka-aineet jotka hidastavat vatsan toimintaa voivat pahentaa refluksia, esimerkiksi peruna voi yllättävän usein pahentaa pienen lapsen oireilua. Kun vatsansisältö ei liiku tehokkaasti eteenpäin, niin paine ylöspäin kasvaa ja närästys pahenee.

  • Kokemusperäistä tietoa on, että myös esim. tomaatti, sitrushedelmät ja suklaa usein pahentavat refluksioireilua.

  • Myös ruoan koostumus voi vaikuttaa siihen aiheuttaako se refluksia, esimerkiksi jollakulla riisi voi aiheuttaa refluksia keitettynä, mutta ei riisijauhoista tehtyjä leivonnaisia syötäessä.

Oirepäiväkirja (pdf)